maanantai 25. huhtikuuta 2011

Jaa, se olisi uusi kevät

Ihanaa kun talven selkä taittuu ja kesä tulee kohisten. Pääsiäinen on hiljentymisen ja rahoittumisen aikaa. Mulla meni illat aika pitkästi työn merkeissä joten en juuri ehtinyt hiljaista viikkoa viettämään. Maanantaina olin naapuri pitäjän kirkossa Tuomasmessussa ja tiistaina omassa ilta kirkossa. Tuomasmessu oli ihana, minulle uusi kokemus. Nautin suunnattomasti lauluista ja esirukoilu hetkestä. Kuorokin oli oikein hyvä. Kirkoon oli tehty kolme alttaria ja vapaasti sai kävellä sytyttämän niille oman tuohuksen ja jos halusi sai jättää myös esirukouspyyntönsä ko. alttarin luo. Aiheet alttareilla oli kärsimys, työ ja arki sekä ilo. Alttareille jätettyt esirukousaiheet luettiin sitten laulujen välissä. . ja niiden puolesta rukoiltiin yhdessä. .
Todella ihana tunnelma oli. . . Minulle tärkeintä oli myös se että pääsin messuun ja ehtoolliselle.
Ennen iltakirkkoa kävin kiertämässä seurakuntakeskuksessa näyttelyn Pyhä koskettaa taiteessa. . ja kuuntelin runotuokion.

Täällä olisi raamatun opetusta nyt vapun aikana, käydään läpi Efesolaiskirje. Olen houkutellut erästä ystävääni, että lähtisi mun kanssani tuolla kurssille. . .
Katsotaan nyt kuinka käy saammeko itsemme liikkeelle. . .

Siunausta !

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Paha kello !

Vanha sanonta, paha kello kauas kuuluu, on tullut jälleen todistetuksi.
Lestadiolaiset sekaantuu lapsiin, pappi välittää viinaa ! Hmm. . .

Ensiksi sanon, että en puolusta kenenkään sellaisia tekoja jotka ovat rikoksia, rikokset ovat aina tuomittava ja varsinkin lapsiin kohdistuvat rikokset.
Mutta mikä näissä otsikoissa on se pääasia? Tuomita joku ja jotkut ihmiset voimakkaammin kuin muut kanssa kulkijat siksi että heillä on usko Jumalaan ja Jeesukseen. Kun kuuntelee ihmisten mielipiteitä nousee esiin hyvinkin usein sanonta "ja vielä uskovainen". Eli tästä pitäisi päätellä uskovien olevan jotain yli-ihmisiä jotka eivät tee mitään virheitä, eivät ainakaan niitä samoja joita muut ihmiset tekevät. . . vai kuinka?

"Silmä silmästä, hammas hampaasta" on Jumalan luoma ajatus malli Mooseksen aikaan. Tehty suojelemaan ihmistä itseltään, ettei hän koston himossaan enempää vaatisi kuin mitä rikos on ollut.
Nyt näyttää siltä, että nämä rikoksen tekijät tulisi tuomita ihan eri oikeus asteessa siksi että he uskovat. Ankarammin kuin muut vastaavaan rikokseen syyllistyneet, jotka eivät usko. . .
Minusta tämä on tragikoomista. . . .

Varmaan tästä tehdään joku tilasto. Haetaan syytä uskonnollisesta yhteisöstä siihen että sen jäsen on tehnyt rikoksen. Missä ovat ne tilastot jotka kertovat kuinka monta rikosta uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen on estänyt? Moniko vaimo on jäänyt hakkaamatta?, moniko alkoholisti kuolematta ennen aikojaan?, moniko narkomaani saanut uuden elämän?, moniko varas lakannut varastamasta?
Moniko "koulu ampuja" jättänyt ampumatta?. . . . . .

Helposti me unohdamme, että myös yhdestä Jeesuksen lähimmistä opetus lapsista sai paha vallan. . . (Ja Juudaskin katui, kävi viskaamassa saamansa palkkion takaisin sen antajien jalkoihin.)
Minulle nämä viime aikaiset tapahtumat on osoitus siitä pahasta joka ihmistä kietoo paulaansa niin tänään, kuin maailman sivu on kietonut. . .

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Rukouksia ystävät !

Nyt pyydän paljon esirukouksia kaikilta jotka sattuvat tämän lukemaan. Saan vieraan joka ei ole uskossa. Olen kovasti rukoillut, että Jumala kutsuisi myös häntä.
Tämän ystäväni on joskus ihmisten toimesta nöyryytetty uskon varjolla, kasvanut hyvin vanhooollis lestadiolaisessa ympäristössä.
Hänellä on heti karvat pystyssä näiden asioiden äärellä. . . (toki sekin on parempi kuin välinpitämättömyys)

Viimeksi kun yritin puhua sain hirvittävän ryöpyn niskaani. . . minut oli aivo pesty jne. . no jos aivot on likaiset niin voihan ne pestäkkin. . ;) sanoi Salme Blomster eräässä ohjelmassaan.
Rukoilkaa mulle voimaa tämän ystävän kanssa. . . Hän on ollut minulle pitkään hyvin tärkeä ihminen enkä haluaisi luovuttaa hänen suhteensa, vaan toivon todella, että hänkin pelastuisi.

Herra laittoi minut vahtimaan, ettei tämä ystäväni lähde maailmasta ennen aikojaan ja uskon että Jeesuksella on hänelle vielä jotain varattuna :) Ystäväni on debressiivinen ja suunnitellut monesti itsemurhaa. . Olemme tunteneet kahdeksan kymmentä luvun lopusta asti. . .

Kun tämä ystäväni muutti pohjoiseen, pelkäsin hänen puolestaan. Mutta kun annoin elämäni Jeesuksen käsiin tuo pelko vain katosi. Jotenkin annoin hänet Jeesuksen huomaan. . . Siksi uskon, että Jeesuksen työ hänen kanssaan on vielä kesken. . .
(mulla itellä alkaa olla välillä paukut kaikki)

Rukoilethan minulle voimaa ja viisauden sanoja. . siunausta sinulle ystäväni.