Muistan miten tuskailin uskoon tuloni jälkeen juuri tuota menestymistä. Tai paremminkin itkin ja ihmettelin, että miksi sisälläni oleva ahdistus ja epätoivo ei hellitä. . . Olinhan kuullut ihmeellisiä tarinoita siitä miten kaikki muuttuu kuin taikaiskusta silloin kun tekee uskonratkaisun. Luin Raamattua ja yritin epätoivoisesti ymmärtää lukemaani. Uskoon tuloni on ollut prosessi se ei todellakaan tapahtunut hetkessä.
Evankelisluterilaisena en enkä omaa oikein kunnolla sellaista uskovien seurakuntayhteyttä kuten vapaiden suuntien uskovilla on. Ehkä ns. kokemusten ja merkkien puute johtuukin siitä. Sellainen "hurahtamalla" uskoon tulo olisi ollut paljon helpompaa. Janoan samanlaisia armolahjoja kuin muutamilla ystävilläni on kielillä puhumista ja muuta sellaista. . Ja toisaalta pelkään jotenkin kokea moista.
Taidan olla niin "vihreä" ettei mulle voi vahvaa ruokaa vielä syöttää. .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti