keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Konserteissa

Nyt olen käynyt monessa joulu konsertissa. Olen kuullut kuoroja sekä solisteja. On se ihmeellistä miten laulustakin voi kuulla ihmisen uskon. . Seinäjoen Helluntai kirkon kuoro oli taas tehnyt melkoisen spektaakkelin. Aivan uskomaton tunnelma ja todellinen juhlan tuntu. Elävä vesi kuoro ylitti jälleen itsensä ja solistien äänestä olisi ammatilaulajatkin kateellisia. . Erityisesti jäi mieleen yksi nais-solisti jonka ääni ihan helisi. . olematta silti ooppera mainen. . .
Yhdellä nuorehkolla mies-solistilla oli kyllä intoa enemmän kuin ääntä tai taitoa, mutta sekin tuntui vaan hyvältä kun sai laulaa soolo-osan. . saattoi tietty jännittääkin kokemattomuuttaan. .
Koin tämän tilaisuuden jotenkin valtavan evankelioivana ja laulujen tulevan suoraan sydämestä. . Olen ollut viime vuonnakin Seinäjoen helareiden konsertissa, mutta tämä oli parempi.
Ja sekin on jotenkin liikuttavaa miten paljon juuri tämä konsertti saa yleisöä, salissa ei ollut yhtään tyhjää paikkaa vaan kahvioonkin oli "seinä" auki ja ihmisiä myös siellä aika paljon. . . Yli seurakunta rajojen oli väkeä.

Ainut asia joka pisti jotenkin korvaan oli se kun pastori kertoi paikalla olevan "kaupungin" luottamus henkilöitä ja luetteli heidät nimeltä. . . Wallin, Vihreälä vaimoineen jne. . . Miksi?? Olivatko he jotenkin arvokkaampia kuin muut kuulijat??

Tuossa yhdessä naapuri pitäjässä on sellainen mies porukka kuin Takametsien miehet joita mä suorastaan fanitan. . . niidenkin laulua on mukava kuunnella. Harmittavasti oli päällekkäisyys Kurikan mies kuoron kanssa, joten nyt jäin Takametsien miehet kuulematta. . Täytyy toivoa, että tulevat johonkin lähelle jossain vaiheessa. Heillä ei ole äänitteitä laisinkaan.

Miten kiitollisia saamme olla siitä että ensimmäinen joulu toi sovittajan. Vapahtajan joka antoi puolestamme kaiken. . . Silti myös me uskovat juostaan materian perässä, näemme murhetta ruuasta ja yllä pidämme joulu stressiä. . Kun pitäisi rauhoittua ja kiittää vaan Jeesuksen syntymästä Isä Jumalaa. . .

Joulu on ihan kohta, kuinkahan monessa kodissa muistetaan miksi tätä juhlaa vietetään?

2 kommenttia:

  1. Kiitos !

    Vähän luen tätä myöhässä mutta ajatus on tärkein. Ja todella siunattu joulu olikin. . . yllätyksellinen kerrassaan ihana.

    VastaaPoista