Nöyryyttä

Taas se on kateissa, nöyryys. . . Sisäinen ylpeys nostaa päätään taas voimallisesti. Ei voi kuin pyytäää Herraa olemaan minulle armollinen.

Teen taas kovasti "töitä" öisin, mutta ihan väärässä paikassa. Tästä tiedän, että stressi taso on aika korkealla tällä hetkellä. Yritän kuitenkin jaksaa töissä, kun ei mulla ole montaa tuuria yhteen menoon. Ihottumakin on jotenkin kukassa taas, sekin johtuneen tuosta stressistä. Väsynytkin olen vaikka nukun pitkiä öitä, sekin kertoo ettei kaikki ole ihan hyvin.
Välillä olen ahdistunutkin kovasti. Sisäinen hiostajani syyttää kokoajan milloin mistäkin. En ole kyllin hyvä, en kyllin pidetty, en sitä, en tätä, en täytä niitä odotuksia joita muilla on minun suhteeni.
Luotan kuitenkin Jumalan sanaan ja siihen, että hän rakastaa minua tällaisenaan. Kaikkine vikoinenikin olen hänelle rakas. Hän tuntee minut läpikotaisin ja tietää sydämeni salat. Pettyy ehkä toisinaan, kun itsekkin petyn itseeni, mutta antaa anteeksi kuitenkin poikansa Jeesuksen tähden. Tähän on vaan pakko luottaa kun muuta toivoa ei ole. Itse itselleen anteeksi antaminen on vaikempaa kuin uskoa Jumalan anteeksiantoon. Siksi näitä ahdistuksia ja mietteitään on pakko varmaan pyöritellä päänsä sisällä niin kauan, että osaa antaa vajavuutensa itselleen anteeksi. Ja uskaltaa antaa taakkansa Herran kannettavaksi, uskoa ja luottaa niihin käsivarsiin jotka meitä arpisina kannattelevat arjen keskellä. Kiitos Jeesus ristin työstä.

Hyviäkin uutisia on tullut, kun käly kertoili lentävänsä Thaimaan auringosta kotiin tulevana keskiviikkona. Sitten pääsemme suunnittelemaan sitä yhteistä Israelin matkaamme. Sekin varmaan vähän stressaa, vaikka onkin niitä ihania aiheita sillä saralla.