maanantai 6. helmikuuta 2012

Ohi on !

Näin voin huokaista. Aloin jo kyllästyä koko vaali touhuun. . .

Se herätti niin paljon asioita pohdittavaksi, että melkein stressiä alkoi tyrkätä. Ihmettelin mielessäni monia asioita. Eniten ehkä ajatuksia herätti se joukko joka kerääntyi Pekan tukijaksi. Siinä joukossa oli monia henkilöitä joilla on uskova tausta (Kuustonen). Tai niitä jotka ovat tuleet jollain "tasolla" uskoon (Edelman).
Jäin todella miettimään, että olenko minä väärässä synnin määritelmässä. Vai onko ajan henki tosiaan niin voimakkaasti kaiken sallivaa myös uskovien keskuudessa.
Jotenkin mieleeni nousee Raamatusta sanat "he vaihtavat luonnolisen yhteytensä luonnottomaan". En muista edes kohtaa, mutta aina ne sanat vaan tulee mieleeni. Ja sisimpäni valtaa suunnaton huolen ja murheen tunne.

"Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää" sanotaan myös, tämäkin kohta mietityttää. Näinä suvaitsevuuden ja sallivuuden päivinä miettii näitä Sanan tulkintoja monelta kantilta. Sanotaan, että uskon varjolla on tehty paljon pahaa. Mutta olen sitä mieltä, että myös suvaitsevuuden nimissä voidaan saada aikaan paljon pahaa. Edelleen Sanassa sanotaan Jumalan luoneen ihmisen, miehen ja naisen.
Ei sukupuoli neutraalia olentoja. Vaan luonnollisesti lisääntyvän lajin uroksen ja naaraan.
Luontokin todistaa, että luonnottomat "parit" eivät lisäänny. Aika harvat eläin lajit kykenevät risteytymään luonnostaan. Täytyy olla toimiva geeniperimä, saman rodun eri laji esim. hevonen + aasi tulos on muuli joka ei pysty lisääntymään.

No nyt on Sauli valittu ja "pulinat pois". Suokoon Jumala hänelle rohkeutta ja viisautta hoitaa työnsä hyvin. Kovasti on kritisoitu avioparin ikäeroa. Taidanpa avata taas kirjan ja selailla mitä tästä asiasta siltä löytyy. . . .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti