perjantai 20. marraskuuta 2009

Voimaa on

Rukouksesta saa voimaa, päättäväisyytttä ja rohkeutta tehdä asioita joita ei aikaisemmin ole kunnolla edes harkinnut. Sain kokea tuon eilen aamulla kun panostin todella nyt sen orjan kaavun poistoon. . . Ainakin vanha kehno väistyi ratkaisevasti ja tunsin ensimmäistä kertaa tämän asian kanssa että NYT minä onnistun. .

Ajattelen jotenkin niin että, kun pääsen tästä "riesasta" eroon voin alkaa aktiivisesti rukoilemaan armo lahjoja joita toivon lupausten mukaan myös saavani. . . Olenko laki henkinen ? kun koen, että minun tulee osoittaa omaa yrittämistä ? Jumala olisi voinut paheeni poistaa ihan "naps" vaan, mutta ei tehnyt sitä. .
Sydän ja Pyhä Henki kertoo kyllä jos Jumala suhteessa on esteitä.

Pohdin joskus sitäkin, että miksi uskoon tulo on ihmisillä niin erilaista. Toisille pitkään kestävää hakemista ja etsintää, tuskallistakin joskus. . osa kokee ihan fyysisiä tuntemuksia osa ei yhtään mitään. . . itsekin koin kaksi kertaa fyysisiä tuntoja. . sydän ikään kuin paisui. . häviävän lyhyitä hetkiä jotka toi varmuuden Jumalan olemassa olosta. Sen jälkeen en ole kokenut missään tilanteissa mitään tuon tyyppistä. .
Mutta mä olen päättänyt roikkua Jeesuksessa kiinni, kun se on kuitenkin niin että jos jonkun ote lipsuu niin se olen minä. Jeesus ei päästä irti. .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti